Eero vääntäytyi lauantai-aamun mustaan pilveen. Päivä tuntui olevan pilalla, ennenkuin alkoikaan. Päässä jyskytti, suu oli kuiva kuin museon muumiolla. No, sekään ei ollut uutta, mutta oli jotakin muuta, sellaista, mitä ei olisi halunnut herätä muistamaan, mutta vähitellen muisti kuitenkin. Riitta! Se nainen se osasi.

Perjantai-ilta oli alkanut mukavissa tunnelmissa. Mitäs, olihan vapaapäivä tiedossa, disco soi ja sykki. Ensin parit drinkit Riitan kanssa ja . . . oli "tietoa", oli toivoa. Mutta Riitta olikin rakennellut riidan jostakin olemattomasta, niinkuin nyt virttynyt paidankaulus olisi ollut esteenä hyvälle seksille. Tai enemmällekin, jos niikseen tuli. Mutta se oli vaan ollut poissaolevan oloinen ja kiukutellut kaikesta. Ja kun hän oli sanonut, että "sun nimi onkin ihan sulle sopiva, RIITA", niin se oli sähähtänyt että " niin onkin, ERO ", ja lähtenyt kengänkannat kopisten baarista.

Niin se oli häipynyt, ja kohta baaritiskiin nojaillut Markku oli lähtenyt kiireellä muka wessaan !!!  unohtanut kännykkänsäkin baaritiskille, josta Eero oli sen korjannut taskuunsa.

Olikohan tupakatkin lopussa? Eero kaiveli takkinsa taskuja. No niin, siinä se Markun kännykkä nyt oli. Olivatkohan viettäneet yön yhdessä. Voi saa . . . !

Eero tuijotti kännykkää. Eikö olisi parasta saada asiat selville, oli miten oli. Hetken epäröityään hän valitsi Riitan numeron - sehän oli siinä jo valmiina, prkle!

- " Oi Markku! Ihanaa, kun soitit, minulla on jo ikävä sinua. Oli niin ihana yö, " Riitan ääni sirkutti.

Eeron kurkkua kuristi, tuskin sai sanottua kähisevän "Hei, kuule . . . "

- "Tulethan kohta, tuo vaikka pizza, niin vietetään mukava iltapäivä ja . . . mites sä kuulostat niin vaimeelta? Mulla on kuule suuria uutisia."

- "Taitaa olla patterit menossa", kähisi Eero, " mutta kerro nyt ne uutiset heti".

- "Ehei Markku, ei tän sortin uutisia puhelimessa kerrota. Vasta paikan päällä, ja mä meinaan kirjaimellisesti! hihhih! Tuo sitten suuri pizza, niinku kolmelle . . . "

Eero ehti tuskin vetää henkeä, ennekuin oma kännykkä pirahti.

- " Hei, sori nyt se eilinen, mutta ei mulle sovikaan tänään. Mun tantti tulee käymään, se kun on niin tän Adventin perään, että pitää tulla tännekin kynttilöitä sytyttelemään. Mä soitan sit ensi viikolla, moi."

 

 

 

 

( Niinkuin vieheenä toimiva kiinalainen sananlasku, tämäkin on poliittinen)

 

Vaikkeivat osaakaan,

rikkaruohot haluavat aina hallita,

jos annetaan.

Vaan jos puu voittaa,

se levittää suojaavat oksansa,

valmistaa ravintoa ja happea kaikille,

kukkia marjoja hedelmiä, käpyjä.

Sen varjossa kaikkien on hyvä olla.

Toivotamme uuden kuninkaan tervetulleeksi

(äänestämällä aina)

Naiset istuivat toimistopöydän ääressä vastapäätä toisiaan. Nuoremmalla oli pitkä aaltoileva tumma tukka. Toinen oli vaaleaverikkö, jonka muodinmukainen piikkitukka sinkoili eri suuntiin. Vaalea oli tutkija, tohtorin titteliä käyttävä rikostutkija. Hänen tehtävänään oli selvittää, oliko vastapäätä istuva tummaverikkö jollakin tapaa sekaantunut juuri tapahtuneeseen murhaan. Hän kyseli asiallisia kysymyksiä ja sai ylimalkaisia tirskahtelevia vastauksia.

Huoneen laitamilla surisivat kamerat. Kumpikin naisista näytti kuuntelevan niitä. He vilkaisivat vaivihkaa, minkä kameran valo näytti aktiivia, ja kuin toisiaan lähestyen kallistuivat kameraa kohti. Heillä oli muodinmukaiset asusteet, joista vähän kallistamalla sai esiin maitorauhaset melkein kokonaisuudessaan. He näyttivät olevan tasavertaiset. Myöskin he muistivat mutristaa botoxilla hersytetyt huulensa ja puhua pikkutytön vienolla äänellä. He olivat todella aika tasavertaiset - tohtori ja huora.

(Mutta jos miehet kävivät tuijottamaan, tohtori alkoi kirkua seksuaalirikoksesta. Tumma tyttö oli vain mielissään.)

Enpähän potkaise varvasta kaapin kulmaan,

kun kuu paistelee keittiössä lettuja.

Koulun eteishallin vesijohto oli alkanut vuotaa. Lattialla oli jo melkoinen lätäkkö. Soitin putkimiehelle ja aloin luututa vettä pois lattialta. Pianhan putkimies tulikin rempseästi työkalupakkiaan heilutellen ja löi läpsäytti minua takapuoleen. Nuori kun olin ja shortseissa, moinen tervehdys ilmeisesti sopi tämän kyseisen putkimiehen retevään tyyliin.

Vika ei ollut suuri, tiivisteet uusittiin ja kierteet kiristettiin. Työnsä tehtyään mies veti taskustaan kuittivihon sanoen: " - Tähän tarvitaan sitten opettajan allekirjoitus."

Sanoin, että minäkin voin sen allekirjoittaa.

- " Eikun pitää olla opettajan nimikirjoitus."

Sieppasin lehtiön ja kirjoitin nimeni. Putkimies katsoi hämmentyneenä nimeä ja häneltä pääsi "No voi per". Samantien hän tempasi kalupakkinsa ja törmäsi ovesta ulos.

Kumpi tässä nyt lienee lipsahdus, se läpsäisy vai loppukommentti.

Ihan vieraita en mene läpsimään, mutta kyllä itseltäkin joskus lipsahtaa.

Terveisin Per Hana.