Talo oli vanhahtava, sillä tavalla niinkuin hienosti antiikkinen, jotain tyylisuuntaakin ehkä. Mutta keittiöstä tehtäisiin moderni, ehdottomasti.

Revittiin siis vanhat kaapistot seiniltä, linoleumit lattioista, kaikki vanha kama pois.Tilalle asennettiin kivilaattalattiaa, italialaista. Jääkääppi, tiskikone, kaikki aplianssit terästä, kaapistot täyttä jalopuuta, ei mitään viilutettua eikä petsattua. Ja ennenkaikkea graniittinen työpöytätaso koko seinän pituudelta, punaista graniittia.

Kaikki oli niin täydellistä.

Paitsi että lattialaattojen välinen massa alkoi  vähän murentua viikon päästä.. Olipa huonoa työtä. Siitä keskusteltaisiin firman kanssa ennen maksamista.

Voisikohan olla, että työpöytä ei ollut ihan vatupassissa, kun vesi näkyi valuvan aina yhteen suuntaan. Keittiön tiiliseinään tuli salaman tapainen halkeama. Olipas sekin huonoa työtä. Kaiken kukkuraksi kuistin vanha katto letkahti alas.

Valitusten ja uhkailujen jälkeen remonttifirma aloitti tutkimuksen. Keittiön puoleinen kivijalka oli alkanut pettää, vajota.

- No korjatkaa, hitossa! kirkui rouva.

Aplianssit vietiin vuokrattuun varastoon, samoin graniittinen pöytätaso ja kaapistot.. Oli muutettava motelliin. Talo oli nostettava perustuksiltaan remontin ajaksi.

Motellissa oli sänky ja kahvinkeitin. Mies alkoi viipyä pitkään kokouksissa. Oli kuulemma jotain rahahässäkkää.

Aluksi oli ihan mielenkiintoistakin seurata motellin ikkunasta viereisen supermarketin elämää.Ostoskärryt rätisivät täydessä lastissa kaiken päivää muhkuraisella asvaltilla väsyneen näköisten naisten työntäminä. Jonkin ajan päästä rouva veti kaihtimet ikkunan eteen, voiteli näkkileivänpalasen ja söi sen paperipyyhkeen päältä TVtä katsellessaan. Josku keittiömestarin kokkausohjelman jälkeen rouva laski kuumaa vettä hanasta kahvikuppiin, pusersi siihen ketsuppia ja ravisti purkista suolaa. Syötyään hän pyyhki suunsa, kuivasi huuhtomansa kupin ja huitaisi murut pöydätä talouspaperin palalla.

Kumma, miten kauan remontti kesti. Miestäkään ei ollut näkynyt pitkään aikaan.